tiistai 18. marraskuuta 2014

As seen on tv

En ehtinyt viime viikolla näitä kynsiä tehdä, kuin vasta sunnuntaina, jolloin en jaksanut postausta tehdä. Eilen taas pääsin töistä vasta viideltä, joten en eilenkään ehtinyt/jaksanut muuta kuin ottaa kuvat ja muokata ne (rajaus ja vesileima). Onneksi tänään kuitenkin ehdin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, vai miten se meni :P


Televisiosta en pahemmin mitään seuraa. Putousta ja Possea tulee katsottua, sekä jotain elokuvia ja dokumentteja. Grimm:iä olen seurannut joskus telkkarista, mutta kyllästyin siihen, että se tulee Suomeen niin myöhään ja nyt katson sitä netistä. Telkusta seuraan yhtä sarjaa, nimittäin Doctor Who:ta. En yleensä tykkää scifistä, mutta yksi poikkeus sallittakoon.

Joskus, kun blogeissa alkoi esiintymään galaksi-kynsiä, päätin etten itse ikinä moisia tee. Ei sillä, etteivätkö ne olisi olleet hienoja, en vain halunnut itse niitä tehdä. No, nyt sitten piti tehdä, sillä mikä sopisi Doctor Who:n paremmin kuin avaruus. Nimettömään vielä logo, ja valmista tuli. En nyt sitten tiedä näyttääkö lopputulos oikealta, mutta kivat näistä silti tuli :)



Löysin muuten hukassa olleen inm:ni! Ja kolme uutta tuli postissa. Ehkä ne eivät nyt heti lopu :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti