keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Luukku 23 / Piparkakkutaloja ja keksipurkki

Yksi leipomiseen liittyvä postaus täytyy tietenkin kalenterista löytyä. Ja sen aihe on tietty piparkakkutalo.

Tänä vuonna halusin tehdä piparkakkutaloja, jotka tulisivat myös syötyä. Ei enää säilömistä :P Päädyin tekemään suloisia pienen pieniä piparitaloja, jotka laitetaan mukiin koristeeksi. Mukiin sitten kahvia, kaakaota, teetä tai vaikka kuumaa glögiä!



Netistä olisi löytynyt valmiita muotteja, mutta valitettavasti ne olivat niin kalliita, etten raaskinut niitä ostaa.  Ja Suomestahan niitä ei tietenkään löydy. Pienen mietinnän ja pinterest-hetken jälkeen päädyin tekemään muotit itse. Tein siis muotit (kröhöm) kaljatölkistä, leikkaamalla ja taittelemalla. Ihan suoria niistä ei tullut, mutta eipä se haitannut.


Vähän vinkkanoita nuista taloista tuli, mutta kun jokainen talo sopii mukiin, eikä suuria rakoja näy, niin pieni vinous on vain söpöä :P Kasasin talot pelkällä sokerikuorrutteella, mikä toimi tosi hyvin näin pieniin rakennelmiin.  Koristeeksi koristerakeita ja nonparelleja. Kattoon kettukarkkeja. Kuvissa ei muuten ole kaikki talot, tein niitä lahjaksi töihin ja sitten miehen porukoille, niin yhteensä nuita on 17 :D

Töihin tein myös toisen leipomisaiheisen lahjan. Nimittäin keksipurkin, jossa ei ole keksejä, vaan taikinan ainekset! Minusta tämä on hirmuisen kiva idea :) Taikinaan tulee purkin ainesten lisäksi lisätä kananmuna ja voi. Muuta ei tarvita, lopuksi pitää vain paistaa keksit ;) Etiketit purkkiin tein itse  (takana on purkin sisältö ja valmistusohje) ja tästä purkista tulee siis toffee/suklaa keksejä. (Ohje löytyy täältä, itse jätin valkosuklaan pois)


8 kommenttia:

  1. Ihania pikku mökkejä! <3 Tosi hyvä lahjaidea...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olihan näissä tekeminen, mutta itse ainakin nautin tällaisesta :)

      Poista
  2. Voi miten sulosia pikku piparitaloja! <3 Ja tuo keksipurkki on kyllä hauska lahja.:)

    VastaaPoista
  3. Eikä! Noi mökit on tosi söpöjä! :D Täytyy varmaan varastaa idea ens jouluksi. ;)

    VastaaPoista