lauantai 19. marraskuuta 2016

BPS - uusia testattavia

Taas on ollut kamalasti kiireitä! Meillä on koulussa (liian) monta tehtävää ja tenttiä, joiden deadline on joulukuun alussa tai tämän kuun lopussa. Yritän saada tehtäviä tehtyä, joten blogille ei kamalasti jää aikaa. Tarkoitus olisi kuitenkin järjestää jälleen perinteinen joulukalenteri blogiin, joten toivottavasti se vähän paikkaa tätä marraskuun hiljaiseloa :)

Sain viikolla Born pretty storelta uusia juttuja testattavaksi. Minun oli tarkoitus saada neljä tuotetta + jokin yllätys juttu, mutta sainkin kolme tuotetta ja yllätysjuttuja. Sinäntä ihan kiva, mutta vähän jäi ärsyttämään ettei minulle kerrottu, että yksi tuote jonka halusin testiin oli ollut loppu. Olisi ollut kohteliasta ilmoittaa tai edes laittaa pakettiin viesti asiasta. Nyt minun piti syytä erikseen kysyä. Myös saamani lakkausmatto vähän ärsyttää, kun olin heille kuitenkin kertonut jo sellaisen omistavani...Mutta tykkäsin kuitenkin muista saamistani jutuista, nyt vain pitää ehtiä kokeilla niitä! Water decaleista osa jää käyttämättä, koska kuvio on liian suuri, kuka nyt haluaa kynnelleen vain puolikasta kissan päätä? Kuvat olivat kuitenkin ylisöpöjä ja varsinkin nuo muffinit on ihania!!


Mutta siis, sain lakkausmaton yllärinä. Se tulee tuollaisessa hauskassa putkilossa.
Matto on aika söpö, koska se on niin pieni :D Kuvassa näkyy kokoero messy mansionin mattoon. BPS:ren matto on taustapuoleltaan tahmea, jotta se pysyy hyvin paikoillaan (plussaa tästä, vaikka eipä minun messy mansionkaan ole suuremmin liikkunut, vaikkei siinä ole tahmaista pohjaa) Lakkauspuoleltaan se on taas liukkaampi. Matossa on kaikki tarvittava, mustat ja valkeat lakkausalueet ja sopivasti tyhjää tilaa. Hieman se voisi olla isompi, itse ainakin olen sen verran possu, että isompikin matto on ihan lakassa aina :D En kokeillut lakata matolle, koska en aio ottaa sitä käyttöön vaan laitan sen eteenpäin. Mitäpä minä kahdella matolla? Pinta oli kuitenkin hyvin saman oloinen kuin messy mansionissa, joten luulen sen toimivan hyvin :)


Maton saa näppärästi rullalle, mutta se suoristuu kuitenkin hyvin ja pysyy suorana.



Nyt tämä tyttö jatkaa kouluhommiaan! Onneksi kaikki tehtävät eivät ole kirjoittamista vaan välillä voi mm. maalata :P 


2 kommenttia:

  1. Kuvia juttuja olet saanut:) itsekin odotan pakettiani. Tuollainen matto on pitänyt hommata j vuoden ajan. Jospa tänä jouluna ostan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paketin odottaminen on aina mielenkiintoista, kun ei tiedä että saapuko se edes :D Toiveesi on saattanut pikkutonttu kuulla ;)

      Poista