sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Kerrosleivoksia


Äiti oli ostanut minulle Koristeelliset kakut -lehden, josta päätin kokeilla tehdä kerrosleivonnaisia (hieman muunneltuna). 

Ohje:
(n. 12 leivosta)

125g pehmeää voita
2,4dl sokeria
1 kananmuna
5,4dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
2,25dl piimää
kuumaa vettä
elintarvikevärejä

Sekoita voi ja sokeri kulhossa kevyeksi ja ilmavaksi. Lisää kananmuna.
Lisää joukkoon vähitellen jauhot, leivinjauhe ja suola. Sekoita tasaiseksi.
Kaada sekaan piimä, lisää tarvittaessa hieman vettä, jotta taikinasta ei tule liian paksua.
Jaa taikina pieniin kulhoihin ja lisää niihin haluamaasi elintarvikeväriä.
Aseta taikinasta ruokalusikan kokoisia kasoja leivosvuokaan tai pellille.
Paista 10-15min 180 asteessa. Anna jäähtyä kunnolla ennen kuorrutusta.

Oikeassa ohjeessa kuorrutteena oli voikreemiä, mutta se ei maistu mielestäni kovinkaan hyvälle, niin vaihdoin sen vanilja ja lime rahkaan. Hyviä olivat :) Toki leivosvuoalla olisi tullut tyylikkäämpiä leivoksia, kun ne olisivat olleet saman kokoisia, mutta kyllä nämä näinkin olivat suloisia leivoksia.


Ja tätä mieltä mörkö oli leivosten kuvaamisesta :D




2 kommenttia:

  1. Ooh. Tekisi mieli kokeilla noita leivoksia mutta oon vähän tumpelo leipuri:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nämä on tosi helppoja valmistaa! Kannattaa ihmeessä kokeilla :)

      Poista