lauantai 21. joulukuuta 2013

Luukku 21/ viimehetken tilauksia ja yksi ihana palkinto!


Tällä viikolla olen jännittänyt useamman paketin puolesta, että ehtivätkö ne tulla ennen kuin lähdemme lomalle kotipuoleen. Onneksi kaikki ehtivät tulla! Viimeiset eilen. Nyt on kyllä tullut tuhlattua ihan liikaa ja olenkin luvannut pitäväni pari kuukautta ostolakkoa. Nyt on tullut ostettua, koska ne on tarjouksessa...ei kylläkään kaikki.

Ensimmäisenä Adeninalta joulukalenterialennuksesta bundle monster laattoja, jotka on kyllä niin ihania! Lisäksi monet ovat kehuneet xl-leimasimia, joten pitipä itsellekkin sellainen viimein saada. Leimaaminen oli paljon helpompaa, kun vain sain leiman siirtymään ensin leimasimeen. Tällä ei nimittäin saanut painaa ollenkaan, tai leima ei tarttunut. Kuvassa myös seche vite, joka oli kicksin joulukalenterissa.


Toisena blipposta tilaamani suklaakeksitikut ja ihana donitsi-peili <3 jota olen jo piiitkään himoinnut! Lisäksi tilasin miehelleni sieltä osan hänen lahjaansa. 


Myöskin kalaharin kynsinauhaöljyä ovat monet kehuneet ja kun san nails -blogissa oli alekoodi, niin pakkohan se oli käyttää. Öljyn lisäksi sain tuollaisia testipusseja, suihkusaippuaa ja pari rasvaa. Innolla odotan että pääsen kokeilemaan!


Lopuksi vielä Like it. Love it! -blogista voittamani ihana herkullinen palkinto! Kerrankin voitin jossain arvonnassa. Poifull karkit taisin vahingossa syödä jo, tässä samalla kun tätä kirjoittelin... :D Pandakeksejä maistoin miehen kanssa ja luulen, että jos haluan syödä keksit rauhassa, ne pitää piilottaa. Pidin myös nuista sitruunapastilleista, ne oikeasti maistuivat sitruunalle, mikä oli minusta yllätys. Kiitos siis vielä kerran Mellalle kun järjestit arvonnan :) 


4 kommenttia:

  1. Kivoja ostoksia ja onnea arvontavoitosta

    VastaaPoista
  2. Mä oon sun lukija ja jostain syystä mulle ei tuu ilmoituksia näistä postauksista! Pitää varmaan liittyä uudelleen lukijaksi... :o Voi kiva kun olit tänne kirjotellut, en ollut huomannut yhtään! Ja hyvä että osui ja upposi japanilaiset herkut! <3 Nams!

    Hyvää joulua!
    xoxo Mella

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kumma ku ei päivitykset näy...mullaki kyll muutamassa blogissa on ollu samaa. Tosi ärsyttävää!
      Testasin jo nuita sushejaki, olivat aika jänniä :D Muut oli kyllä oikein hyviä!

      Poista