perjantai 31. tammikuuta 2014

Viikonloppu häämöttää

Aamulla meidän netti ei halunnut toimia niin pitää nyt sitten täällä töissä käydä äkkiä tämä julkaisemassa :D

Enää yksi työpäivä ja sitten viikonloppu! Ihanaa! Ei sillä ettenkö viihtyisi töissä ja viikkokin on ollut tavallista rauhallisempi, mutta en yhtään ole aamuihminen ja herääminen on kamalaa :D Viikonlopulla olisi tarkoitus miehen kanssa käydä jossain laavulla jos sää sallii. Olen jo viikon odottanut että pääsen kuvaamaan tuolla ulkona, kun siellä on niin kaunista! (mutta kylmää...)

Ensi viikolla olisi tarkoitus esitellä ystävänpäivään sopiva kynsiä. Itse olen jo kahdet ystävänpäiväaiheiset kynnet tehnyt, sydämmet on söpöjä <3 ja viikonloppuna olisi tarkoitus tehdä kolmannet! Lisäksi jossain vaiheessa, kunhan saan valmiiksi, laitan tänne ohjeen suloisesta virkatusta sydämmestä, joita olen nyt innostunut tekemään.


Jotta postaus ei jäisi ilman kuvaa, tässä grafiikan työ Sisäinen kauneus,joka kuuluu Mielenmaisema-nimiseen teos sarjaan. Työ on vedostettu itsetehdylle paperille, jossa seassa muistaakseni pajua. Koko huimat 6,5 x 6,5 cm. Pidän tästä työstä paljon ja se onkin esillä kirjahyllyn päällä olohuoneessa :)

Ja täytyypä tänne laittaa yksi herkullinen ohje täytetyistä kakanmunista:

Keitä kananmunat koviksi .(tällä ohjeella täytettä riittää n. 6 kananmunaan)
Sillä välin kun kananmunat kiehuvat, halkaise ja kuori avokado. (1kpl)
Muussaa avokado tasaiseksi ja lisää sekaan yksi murskattu valkosipuli.
Anna kananmunien jäähtyä kylmässä vedessä kunnolla, ennen kuin kuorit ne!
Halkaise kananmuna kahtia ja irrota keltuainen. Käytä apuna pientä lusikkaa.
Laita keltuaiset avokadon sekaan ja muussaa seos tasaiseksi. (Itse käytin äidiltä joululahjaksi saamaani sosenuijaa)
Mausta seos suolalla ja pippurilla.
Nostele lusikalla täytettä kananmunien päälle.

Täytetyt kananmuna sopivat erityisen hyvin alkupaloiksi ja pikkusuolaisiksi juhliin!
Kuvaa ei ole,koska itse en osannut täytettä asetella nätisti ja ulkonäkö oli aika kamala :D Onneksi maku korvasi ulkonäön!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti