maanantai 26. toukokuuta 2014

Mustaviinimarja-vadelma-valkosuklaakakku

Tein viime kesän lopussa mustaviinimarja-valkosuklaakakun, joka oli todella hyvää! Postaus siitä jäi lojumaan ja en sitten talvella tätä viitsinyt julkaista. ihan vielä ei marjoja ole mahdollista tuoreena saada (ainakaan suomalaisia) mutta nyt kuitenkin on parempi aika tämä julkaista, kesäkin menee niin nopeaa, että kohtahan niitä marjoja taas on!

Ohjeen löysin Hämmentäjä-blogista, tästä pääset alkuperäiseen ohjeeseen.

Täyte
1 prk maitorahkaa
1 prk vispikermaa
1,5 dl mustaviinimarja/vadelmamurskaa
0,5 dl sokeria
50 g valkosuklaata
4 liivatelehteä

Pohja
1/2 pkt Digestive-keksejä
1 banaani


Tee ensin pohja. Murskaa digestivet ja muusaa sekaan banaani. Levitä pohja  irtopohjavuoalle (suojaa vuoan pohja leivinpaperilla). Oli muuten järjettömän hyvää tuo pohja!

Seuraavaksi tehdään täyte. Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Vaahdota kerma. Pilko valkosuklaa pieneksi rouheeksi. Sekoita keskenään maitorahka, marjasose, suklaarouhe ja sokeri.

Lämmitä tilkka vettä  lähes kiehuvaksi. Purista nesteet liivatteista ja liuota ne nesteeseen. Norota liivatevesi rahka-seokseen. Nostele sekaan myös kerma. Sekoita hyvin, mutta ei liian rajusti.

Kaada seos keksipohjan päälle vuokaan. Laita jääkaappiin jähmettymään ainakin tunniksi. Irrota kakku vuoasta ja nosta se varoen kakkulautaselle.

Koristele marjoilla ja viinimarjan lehdillä (muista pestä lehdet hyvin, ennen käyttöä)

3 kommenttia:

  1. Tein tänään tällä ohjeella kakun sen kunniaksi ku emäntä lahjoitti mulle oman vuokansa, hyvää tuli! (jätin tosin viinimarjat pois ja vadelmia tuli n. pari desiä kun käytin kaupasta ostetun pakastepussin kokonaan, kakusta tuli hyvin pinkki :D) Oon samaa mieltä tuosta pohjasta, herkkua! En vaan oo ihan varma et puskeeko se banaanin maku liikaa esille jättäen muut maut vähän taka-alalle, mutta hyvää silti.

    VastaaPoista
  2. Ja ohops, huomasin vasta nyt että ohjeessa neuvotaan laittamaan kerma viimeiseksi. Ois varmaan tullu vähän kuohkiampi jos en ois lyöny sitä kulhoon ennen liivatteita mutta onnistu se nähtävästi niinkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä että maistui :) Ja marjathan saa valita oman maun mukaan, vadelmista tuli varmaan tosi hyvää!

      Poista