maanantai 23. kesäkuuta 2014

Blow my mint & East side story


Esittelin aiemmin  kosmetik4less:iltä tilaamiani tuotteita ja nyt olisi vuorossa hieman tarkemmin esiteltyinä bloom me up! luomiväri, Blow my mint ja huulipuna kalinka beauty, East side story.

Blow my mint on ihana kirkas vaalea mintunvihreä helmiäisluomiväri. Se pysyy hyvin koko päivän (kunhan on pohjustanut luomet hyvin), eikä varise ollenkaan. Väriä saa kyllä laittaa luomelle aika reilusti, että väri johonkin näkyy. Väri jää herkästi haaleaksi ja näyttää silloin todella säälittävältä. Värinä tämä on aika kirkas, mutta tällä saa kivoja silmämeikkejä aikaan kun käyttää lisäksi muita tummempia värejä.


 East side storyssa on kaksi eri palettia kirkkaan oranssia huulipunaa, joista toinen on matta. Kuvassa on käytetty juuri mattaa. Kirkkaasta en pitänyt niin paljoa, sillä se ei huulilla pysynyt kovin hyvin. Matta pysyy paljon paremmin. Kirkasta puolta olen käyttänyt siten, että olen laittanut sitä hieman mattapunan päälle. Ihan hyvä huulipuna, mutta vaikea ottaa mukaan, jos tulisi tarve lisätä sitä. Sillä mukaan pitäisi ottaa myös sivellin.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti