keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosi pakettiin

Olisi taas vuosikatsauksen paikka. Aloitetaan lakkauksista. Oli muuten vaikeaa valita vain muutamaa ja jouduin karsiman usean lakkauksen pois. Kynnet ovat vanhemmasta uusimpaan järjestyksessä.

Ensimmäiseksi yhdet ystävänpäivään liittyvät kynnet. Lakkaus on yksinkertainen, mutta pidin näistä paljon! Tästä postaukseen.


Lempilakkauksiin pääsi myös toiset ystävänpäivä aiheiset kynnet. Tuota negative space tekniikkaa pitää ensi vuonna kokeilla uudestaan juurikin jollain kuviolla. Tästä postaukseen.



 Nämä kynnet olivat erittäin miellyttävät ja tykkäsin kovasti. Värit olivat tosi kivat ja varsinkin nimetön ja etusormi ovat onnistuneet. Tästä postaukseen.


Nämä kirkuvan kirkkaat kynnet ovat jääneet itselle mieleen. Samantapaisia kynsiä tulee varmasti tehtyä ensi vuonnakin. Voisi yrittää tehdä rajoista hieman suorempia, niin kuvissa näyttäisi kivemalta :P Postaukseen tästä.



Nämä olivat ihanat niin väriltään kuin kuvioltaan. Tästä postaukseen.


Edelleen vihreät kynnet, joissa ihanaa kimallusta. Tästä postaukseen.



Näissä kynsissä molemmat lakat ovat aivan ihania ja toteutuskin on oikein mieluinen.  Tästä postaukseen.




Tämän vuoden toiset onnistuneet leimaukset. Eikä väreissäkään ole mitään vikaa ;) Tästä postaukseen.




Tämä ruskea marmorointi oli oikein onnistunut. Väreistä tuli mieleen ihan suklaajäätelö. Tästä postaukseen.



Tässä lakkauksessa on ihanat lakat ja onnistuneet leimaukset, vaikkakaan ne eivät näy kovin kauas. Lisäksi salmiakkikuviot ovat suloisia, Tästä postaukseen.




Viimeisenä itsenäisyyspäivän kynnet, joista tykkäsin paljon, vaikka ovatkin siniset. Tästä postaukseen.





Lisäksi muutama muu huomion arvoinen juttu, mitä kuluneena vuonna on tapahtunut.

Fimokoruja innostuin tekemään loppuvuodesta ja donitseihin hurahdin ihan täysin. Tästä Donitseihin.



Osallistuin The Finnish(able) nail art haasteeseen ja onnistuin jopa tekemään kaikki kynnet ajoissa, hyvä minä!



Ja lopuksi vielä kaksi parasta piirrosta, joita olen tehnyt. En kyllä tänä vuonna ole edes paljon piirtänyt, mutta nämä kaksi olivat niistä muutamasta parhaat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti