tiistai 15. syyskuuta 2015

Vadelmalakkaus

Tässäpä hieman vanhemmat kynnet, jotka ovat odottaneet vuoroaan jo jonkin aikaa.
Näissä kynsissä kokeilin toista ostamaani Mistero milanon lakkaa, Antique pink:iä. Antique pink on kaunis murrettu punainen, vähän tuollainen lappapuuron (vispipuuron) värinen. Se peittää 2-3 kerroksella ja levittyy helposti. Ainoa mistä en niin välitä, on tuo korkin muoto, liian pyöreä ja lättänä. Vaikea saada kunnon otetta.


Toisena lakkana liukuvärissä on jokin essencen vaaleanpunainen, mutta en sitä enää muista. Yleensä siis jätän käyttämäni lakat kynsipöydälle kunnes olen kynsistä tänne kirjoittanut, mutta nämä ovat olleet jonossa niin kauan, että olen lakat jo laittanut laatikoihin. Koristeena vadelma-decalit. Näistä tuli oikein kivat, vaikka tuo siirtokuvien kohdistaminen ei niin täydellisesti onnistunut. Väri ainakin on mieluinen :)


4 kommenttia: