torstai 7. tammikuuta 2016

Flower girl

Pahoittelut blogin hiljaisuudesta, ei ollut tarkoitus pitää blogitaukoa. Tässä nyt kuitenkin on ollut kaikenlaista ja ajatukset on olleet muualla. Yritän kuitenkin nyt ryhdistäytyä ja saada blogiin taas tasaisesti uutta sisältöä :)

Joululahjat ovat edelleen kuvaamatta. En ole jaksanut tehdä tilaa, missä kuvata niitä. Ärsyttää kun joka paikka on niin täynnä tavaraa, ettei edes muutamaa pikkuesinettä mahdu nätisti missään kuvaamaan. Seuraava kämppä saa olla ainakin 10 neliöö suurempi :D


Mutta joo. Kävin Oulussa ollessani ostamassa merkkilakkakirppikseltä löytämäni kaksi ihanaa lakkaa, Indian summer:in crowstoesilta ja Flower girl:in ILNP:tä. Tänne blogiin pääse Flower girl ensiksi, mutta instasta löytyy kuva Indian summeristakin.

Flower girl on upea vaaleanpunainen hololakka <3 Se kimaltelee ja välkehtii vaikka ei ole edes valoa tähän vuodenaikaan saatavissa. Kesällä viimeistään pitää tämä lakka saada uudestaan kynsille! (Kuvat on siis otettu saman valon kanssa kuin kaikki muutkin kynsikuvani)


Minulla ei tämän merkin lakoista ole aiempaa kokemusta, mutta ensikosketus oli kyllä positiivinen. Pullon korkki oli yllätys, se nimittäin on kuminen. Minusta korkki oli tosi kätevä. Pullon sai helposti auki ja korkki pysyi hyvin kädessä. Tuoksu oli hieman pistävä, mutta ei liian paha. Kovin peittävä tämä lakka ei ole. Kynsillä on alla kerros valkoista lakkaa ja Flower girliä kolme kerrosta. Yleensä en pidä lakoista, jotka vaativat useamman kuin kaksi kerrosta, mutta tämä on kyllä niin kaunis, että sallin tämän pikku miinuksen :P


Koristeena minulla on Born pretty storelta tilaamani siirtokuvat, jotka sopivat minusta tähän lakkaukseen tosi hyvin! Siirtokuvat olivat siitä hankalia, että ne olivat aika paksuja ja muodoltaan tietenkin liian suuria, mutta yllättävän hyvin ne kuitenkin tasoittuivat. Laittamalla kerroksen päällyslakkaa kynsille, sai pinseteillä näppärästi vedettyä ylimääräisen decalin irti. (Tässä linkki siirtokuviin, jos joku muukin tälläisiä haluaa käyttää. Nämä siis olen ostanut itse.)

6 kommenttia:

  1. Kymmenen neliötä lisää tilaa olis kyllä pop. Itsellä sama tunne että tavaraa on liikaa kämpän kokoon nähden. Jotenkin sitä vaan vuosien saatossa tulee vaan lisää ja lisää :D

    Todella kaunis lakkaus :) aivan ihastuttava tuo vaaleapunainen lakka ja mustat leimaukset on sille tosi passeli koristelu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen vähentänyt tavaraa tosi paljon, mutta meidän 37 neliön asunto on vain liian pieni kahdelle ihmiselle :D Meillä ei ole edes molemmille omaa vaatekaappia, vaan sekin pitää jakaa....

      Kiitos :) Minustakin nämä kynnet olivat oikein onnistuneet.

      Poista