keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

BPS - uusi testierä

Sain jälleen uuden testierän born pretty storelta. Minusta tuntuu, että tämä paketin sisältö poikkeaa osittain siitä mitä olisin halunnut, mutta en enää muista mitä edes halusin :D Lisäksi paketti oli ihan mieluinen, joten ei valiteta, vaikkei sisältö olisikaan juuri sitä mitä piti. Ilmaisia tuotteitahan nämä ovat.

Paketissa oli vähän kaikenlaista:

Muistan, että nuo kultaiset vinyylit ainakin toivoin saavani.  Niissä on kiva kuvio, mutta saa nähdä miten ne toimivat kynsillä. Paketissa oli mukana myös kynsinauhaöljykynä ja tuollainen kummallinen leimasimen ja laatan väliin asetettava kuviolaatta. Sen avulla on siis tarkoitus saada leimattavasta kuviosta juuri oikean mallinen alue leimasimelle. Hieman epäilen tämän toimivuutta, koska a, se on mielestäni turhan paksu => yltääkö edes löllö leimasin laattaan asti? ja b, sen reunat ovat tosi terävät => kestääkö leimasin? Saa nähdä miten käy :D

Lisäksi sain kaksi isompaa leimauslaattaa, joista alemman kuvan mukaisen BP-L051 halusin, mutta tuota toista en muista toivoneeni, siinä on hauskoja eläinkuvioita. Lisäksi sain kasan erilaisia vinyylejä. Nämä ovat paketin toinen osa, jota lähden testaamaan hieman skeptisenä. Ne ovat kamalan paksuja ja jäykkiä verrattuna niihin mitä olen tähän mennessä käyttänyt. Hauskoja kuvioita nuissa toki on! Toivottavasti ne toimivat.


Mitä näistä nyt kannattaisi lähteä kokeilemaan ensin? 

6 kommenttia:

  1. Tuo rajaavalaatta kuullostaa lähinnä omituiselta :D
    Itekin valitsin joku aika sitten uusia testituotteita jotka lupasivat lähettääkin mutta samassa viestissä luki, että olivat laittaneet myös sitä tätä ja tuota mukaan. Ei nyt mitenkään kiva juttu omasta mielestä, jos niistä vaaditaan vielä postaustakin :s

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä :D Itse en tuota ostaisi.
      Joo, itteeki ärsyttää, että laitetaan tuoteita, joita ei oo halunnu ja sitte odotetaan, että niistä tehdään arvio. Varsinkin kun joitakin tuotteita ei vaan halua testata :D Itse oon kyllä sellaset tuotteet jättäny usein testaamatta. Maininnu ne vaan jossain postauksessa ohimennen :D

      Poista
  2. Kaikki kyllä mielenkiintoisia. Toisaalta vähän ärsyttävää että lähetetään tuotteita mitä ei ole toivonut, tulee sitten olo että odottavat niistä postattavan...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin he varmaan odottavatkin, mutta olen kyllä suosiolla jättänyt tuotteita testaamatta, koska en niitä halunnut. Viimeksi he kysyivät haluaisinko lakkausmattoa. En sitä halunnut ja kerroin jo sellaisen omistavani. Silti he minulle sen lähettivät...se harmitti kovasti. Päädyin sitten kuvaamaan tuotteen ja kertomaan miltä matto vaikuttaa ja lähetin maton käyttämättömänä eteenpäin :D

      Poista
  3. Noi rajauslaatat kiinnostaa mua - juuri siksi että mäkään en tajua millään miten ne voisi edes toimia!

    VastaaPoista