keskiviikko 21. kesäkuuta 2017

Se parempi vaihtoehto?

Olen aina miettinyt paljon luonnonsuojeluun ja ympäristöystävällisyyteen liittyviä asioita, mutta nyt viime aikoina olen ajatellut niitä erityisesti. Syynä tähän on se, että meidän kaupunkiin on tullut muovinkierrätyspiste. Olen tietysti alkanut kierrättämään muovia ja sen myötä huomannut, kuinka hirveästi sitä tulee kulutettua! Melkein kaikki tuotteet kosmetiikasta ruokaan on muovisissa pakkauksissa tai kääreissä.

Haluaisin kovasti suosia luomua ja luonnollisia tuotteita, mutta tämän hetken rahallinen tilanne ei sitä aina salli. Varsinkin ruuan suhteen on välillä pako valita se huonompi vaihtoehto. Kosmetiikassa en ole (ainakaan vielä) valmis luopumaan kaikista tuotteista joita käytän. Luonnonkosmetiikkaan vaihtaminen on tietty se vaihtoehto, mutta valitettavasti usein luonnonkosmetiikka on kamalan kallista. Tästä syystä en ole valmis testaamaan uusia tuotteita, kun nykyisen ovat itselle sopivia. Hutiostoksiin ei ole varaa.

Kynsilakoista en ole valmis luopumaan ollenkaan, mutta pitäisi suosia enemmän niitä merkkejä, jotka suosivat luonnonmukaisuutta.


Olen kuitenkin vaihtanut joitakin tuotteita luonnollisempaan versioon. Esimerkiksi dödön olen vaihtanut puhdas+ mineraalidödöön. Tämän jälkeen ajattelin testata We Love the Planetin dödöä. En yleensä käytä kainaloissa mitään, vain jumpassa koen, että tarvitsen lisäsuojaa. Tästä syystä tuote voi olla hieman kalliimpi, kun kulutus on vähäistä. Toisena olen vaihtanut huulirasvat, koska nämäkin kestävät hirmuisen kauan!


Lisäksi olen nyt päättänyt vaihtaa saippuan ja shampoon palasaippuoihin. Edelliset tuotteet pitää kuluttaa loppuun, mutta uusia tuotteita en ajatellut enää ostaa (vaikka vähän kyllä tulee ikävä kaikkia hyvän tuoksuisia suihkusaippuoita!).


Oletko sinä miettinyt kulutuksesi määrää tai tuotteiden luonnonmukaisuutta? Mikä on mielestäsi paras luonnonkosmetiikan merkki/tuote?


2 kommenttia:

  1. Meillä tuli taloyhtiöön muovinkeräys (ilmeisesti on nykyään pakollinen, jos taloyhtiössä on yli viisi asuntoa, mutta kukaan ei tätä kuitenkaan valvo, jos sitä ei olekaan). Aiemmin muovinkeräys oli kauimmaisissa isoissa hypermarketeissa, enkä halua raahata muoveja mukanani 45 min. kävelymatkan ajan tai maksaa 10 € bussista, että sinne pääsee ja hyvällä tuurilla keräyspisteet olisivat täynnä :D Kiva, että nyt se on tuossa lähellä.

    Lavera on ainoa tuttu, siitäkin kokeillut vain käsivoiteita ja näytekokoina joitain kasvovoiteita. Hurraw -huulirasvat myös tuttuja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Me viedään kyllä ihan kaupan pihalle, mutta meillä onkin auto. Pyörällä tai kävellen ei kyllä jaksaisi...Vähänkö hyvä, että teillä se on omassa pihassa! Harmi, ettei tuota säädöstä kukaan valvo :(

      Itsellä on sama, etten ole pahemmin testannut luonnonkosmetiikkaa. Pitäisi vain uskaltaa kokeilla!

      Poista