perjantai 14. maaliskuuta 2014

Suklaamuffinsseja mansikoiden ja kermavaahdon kera

Ennen hiihtoloman alkua päätin tehdä tuliaisiksi muffinsseja ja löysinkin ihanan suklaamuffinnssi ohjeen, mutta taitavana onnistuin polttamaan muffinssien pinnan, eikä niitä voinut siis tarjota kellekkään. Muffinssin sisus kuitenkin säilyi juuri täydellisenä, suklaisena ja kosteana, joten päätin muffinssini pelastaa! Pelastukseksi keksin tehdä muffinsseista sellaisen "kakku kulhossa" tyylisen jälkiruuan.



Kaivoin siis lusikalla muffinssien sisukset ulos ja murensin ne pieniksi paloiksi. Vatkasin kermavaahdon, johon lisäsin vaniljarahkaa. Kerma muuten piti vatkata käsin, kun mökillä, jolla olimme ei ollut sähkövatkainta :D Ei se onneksi niin kamalaa ollut, kuin kuvittelin ja mieskin auttoi! Sokeria en laittanut ollenkaan (sitäkään meillä ei ollut). Mansikat ovat sulatettuja pakastemansikoita. Laitoin kaikkia aineksia kerroksittain niin, että jokaista tuli kaksi kerrosta.

TÄSTÄ pääset katsomaan suklaamuffinssien reseptiä, joka löytyy Pullahiiren leivontanurkasta :)

Ja olivat muuten hyviä, vaikka itse sanonkin! Juuri sopivan makeita ja suklaa ja mansikat sopivat niin hyvin yhdessä syötäviksi <3 Näitä täytyy tehdä kesällä uudestaan kun on tuoreita mansikoita saatavilla!

5 kommenttia: