lauantai 7. helmikuuta 2015

Vihreät kynnet ja ostoksia

Innostus näihin kynsiin tuli instagrammista, valitettavasti en muista enää keneltä. Idea on siis tiputella märälle lakalle isohkoja lakkapisaroita, jolloin ne hieman leviävät märän lakan päällä. Olen aiemminkin kokeillut samaa tekniikkaa, mutta silloin lopputulos ei ollut ihan niin onnistunut. Nyt lakkaus onnistui paremmin, mutta ei vieläkään täydellisesti.


Lakkoina käytin alla mintun vihreää flormarin P22:sta ja päällä kirkkaan vihreää P24:jää. Ärsyttäviä nämä lakat, missä ei ole oikeaa nimeä...en ikinä muista ulkoa yhdenkään numero/kirjain-lakan nimeä. Joka tapauksessa lakkaukesta tuli oikein kiva, vaikka se ei ihan täydellisesti onnistunutkaan. Kuviosta tulee mieleen hieman kirahvi, seuraavaksi voisikin kokeilla tätä keltaisella ja ruskealla :)


En muista mainitsinko, mutta sain jululahjaksi lahjakortin dermosilille ja sehän piti käyttää mahdollisimman nopeasti :P Toki tarvitsin uudet kasvovoiteet loppuneiden tilalle ja muutenkin yritin käyttää rahan järkevästi. Lähinnä siksi, että edelleen yritän olla ostamatta kosmetiikkaa yms. jos ei ole ihan pakko. Kaikkia tilattuja en tähän kuvannut, koska ne ovat aiemminkin olleet blogissa. Tilasin kuitenkin päivä- ja yövoiteen kasvoille, hiushoitosuihkeen ja kynsilakanpoistoaineen. 

Vartalonkuorinta lime tuli tilattua edellisen porkkanan tilalle, josta tykkäsin kovasti, vaikka tuoksu ei kyllä ollut porkkanaa nähnytkään. Porkkanassa on kyllä kivempi väri kuin tässä limessä. Dermosilin kuvan mukaan odotin enemmän vihreää väriä, mutta onneksi väri ei ole niin tärkeä. Tuoksu tässä on ihanan kirpeä :)



Kynsilakanpoistoaine ja puolukka kasvojenpuhdistusöljy tulivat mukaan bonuspisteillä. Tuota puolukkaöljyä odotan ainakin mielenkiinnolla, että pääsen kokeilemaan. En halua avata kovin montaa puhdistusainetta kerralla, joten öljy saa odotella hetken, ennen kuin pääsee testiin.

4 kommenttia:

  1. Hih, mulla tuli nuista kynsistä kilpikonnat mieleen. :D Nätskät kynnet oot tehny. :) Meilläki on jotain dermosilin porkkanapesuainetta ja olin vähä ihimeissäni, et porkkanaa, millehä se haisee.. Mut nii eipä se porkkanalle kovin haise, mut hyvälle silti. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ja juu, ei siinnä tuoksussa mitään vikaa ole sinänä. Ihan hyvälle se tuoksuu, mutta ei sille porkkanalle :D

      Poista
  2. Mullekin tuli kilpparit mieleen, johtunee vihreästä väristä :) Kauniit kynnet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä nuo vähän kilppareitaki taitaa muistuttaa :) Kiitos.

      Poista