keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Luukku 14 - Tonttulakki

Näin pinterestissä kivan virkatun tonttulakin ohjeen ja sehän oli päästävä toteuttamaan itsekin! Päätin lähteä tekemään oman idean mukaan, ilman ohjetta. Lähinnä koska en jaksanut alkaa suomentamaan ohjetta :D


Ja tällainen siitä tuli. Tykkään ainakin itse, vaikkei siitä tullut ihan sellaista kuin suunnittelin.



En ollut aiemmin tajunnut, että myös virkaten voi tehdä joustinneuletta. Sitä oli helppo tehdä ja lopputulos oli ihan oikeasti joustava. Tein taakse pienen rusetin koristeeksi ja mielestäni se on söpö :) Tällaisten rusettien tekeminen on sitäpaitsi tosi helppoa. Pitää vain virkata tasovirkkauksena suikale, joka taitetaan reunoista keskelle (niin että saat aikaan renkaan). Päät ommellaan kiinni ja keskelle pyöritetään lankaa, jotta saadaan aikaan rusetti.


5 kommenttia: