maanantai 11. elokuuta 2014

Kesäinen mansikkakakku

Mummu täytti vuosia tuossa muutama viikko sitten. Lahjaksi tein kakun.
Mummu kovasti tykkää suklaasta, mutta silloin oli hirveä helle, ja suklaa olisi sulanut pilalle...Joten tein mansikkakakun, jota ei tarvitse pohjaa lukuunottamatta paistaa uunissa.



Alkuperäinen ohje kinuskikissalta, jota sitten muokkasin mieleiseksi.

Pohja:
2 munaa
1/2 dl sokeria 
½ dl vehnäjauhoja
½ dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
Täyte:

7 liivatetta
2 dl sokeria
1 prk turkkilaista jogurttia
1 prk maustamatonta rahkaa
2 munan valkuaista
1 l mansikoita


Tee ensin pohja. Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi nuolijalla sekoittaen munavaahtoon. Kaada pellille leivinpaperin päälle ja levitä irtopohjavuoan halkaisijan  kokoiseksi ympyräksi. Paista 200 asteessa uunin keskitasolla 6-8 minuuttia. Kippaa pohja sokeroidulle alustalle. Anna jäähtyä.

Leikkaa pohja irtopohjavuoan reunarengasta apuna käyttäen sydämmen muotoiseksi Laita vuoan pohjalle leivinpaperi, aseta päälle pohja ja kostuta se raparperi liköörillä.
Käytä reunojen sisäpinnan suojana reunakalvoa tai leivinpaperia, jotta saat hyytyneen kakun irtoamaan vuoasta kauniimmin.

Laita liivatteet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rahka, jogurtti ja sokeri. Soseuta mansikat. Sekoita ne täytteeseen. Kiehauta tilkka vettä. Sulata liivatteet siihen ja sekoita se seokseen. Kaada seos pohjan päälle vuokaan ja laita se jähmettymään käkaappiin 3-4 tunniksi.


Kiilteen hieman sävelvin. Liotin ensin liivatteen kylmässä vedessä. kiehautin. n 1.5 dl vettä, johon lisäsin mehutiivistettä (en muista enää mitä, mutta jotain punaista/violettia) ¼ dl. Tähän sitten sulatin liivatteet. Lopuksi kaadoin seoksen kakun päälle. Annoin sen noin puoli tuntia jähmettyä ja sitten irrotin kakun vuoasta. 

Koristeeksi mansikoita, apilankukkia ja hiirenvirnoja. Oli kyllä tosi hyvää, vaikka itse sanonkin ;)




2 kommenttia: